Britney Spears on käynyt ja käy edelleen kovaa koulua median suurennuslasin alla. Mix tapasi Roomassa tytön, jonka jokainen likke tallentuu filmille ja jonka rakkauselämä on viihdettä.
Kaunis Rooman kaupunki salpaa hengityksen. Ilma on lämmin vielä syyskuun loppupuolellakin. Kävelen kohti luksushotellia, jossa Britney seurueineen asustaa. Jos niin kaunis Rooma tuottaa vaikeuksia, niin sitä tekee myös hotellin vähemmän vaatimaton aula. Astelen takapihalle, minne joukku toimittajia on asettunut.
Pian paikalle saapuu levy-yhtiön edustaja, joka ohjaa meidät sisälle. Luvassa on ensimmäinen kerta, kun Britneyn uusia biisejä soitetaan julkisesti. Sitä ennen kaikilta kerätään pois äänittävät laitteet. Rustaan paperilleni mielipiteitä.
- Britney on tehnyt todella paljon töitä albumin eteen ja olemme uudesta suunnasta todella innoissamme, levy-yhtiönainen ilmoittaa.
Kuuntelusession istun jälleen takapihalla. H-hetki alkaa olla käsillä.
Älkää lokeroiko minua!
Britney astelee huoneeseen hieman nuutuneena. Hänellä on päällään musta toppi, farkut ja jalassaan tasapohjaiset sandaalit. Missä on kaikki glamour ja avokaulaiset paidat? Tämä tyttöhän näyttää ihan keneltä tahansa. Hän kättelee minut ja istuu alas.
- Olen hieman väsynyt, kun olin eilen ulkona, Britney vastaa kysymykseen siitä, kuinka hän voi.
Erittäin mahtavaa haastattelun kannalta. Mutta hetkinen, eikös tämä tyttö minua vastapäätä ole verrattavissa enkeliin?
- En ole mielestäni koskaan ollut niin viaton. Tai ehkä joidenkin silmissä olinkin. Totuus on, että minut vain survottiin siihen lokeroon, ennen kuin kukaan oli edes kysynyt minulta mitään, Britney sanoo.
Hän korostaa, miten tärkeää on katsoa ihmisiä hieman pintaa syvemmälle. Tai kuinka ei saa tuomita uusia tuttavuuksia sen perusteella, mitä kuulee.
- Pyrin elämässäni arvostelemaan ihmisiä sen mukaan, millainen sydän heillä on. Toivon, että ihmiset tekisivät samoin minunkin kohdallani.
Jatkuva lehtikirjoittelu mahtaa kyllästyttää tyttöä enemmän kuin tarpeeksi. Mutta miltä tuntuu elää jatkuvasti tarkkailun alla?
- Ensin julkisuutta haluaa. Sitä miettii, millaista se on. sitten kun sitä saat, olet shokissa ja ihmettelet, miksi lehdet haluavat kirjoittaa sinusta. Loppujen lopuksi siitä tulee osa elämää. En enää kiinnitä kuvaajiin huomiota, jos kiinnittäisin, sekoaisin. Ihminen on luotu haluamaan lisää, silloinkin kun sinulla on mukamas jo kaikkea. - Ennen haaveilin julkisuudesta. Nyt, vaikka olen enemmän kuin tyytyväinen elämääni, mietin miten ihanaa olisi istua jollain mökillä ystävieni kanssa ja paistella lettuja. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella, Britney virnistää.
Madonna on idolini
Kaikki ovat kysyneet SIITÄ suudelmasta, joten päätän ohittaa aiheen sujuvasti. Madonnasta puhuminen tulee kuitenkin luontevasti esiin, kun keskustelu kääntyy uuden In The Zone -albumin tekemiseen.
- Olen ollut ääremmäisen onnekas, Britney aloittaa. - Anteeksi, et edes kysynyt mitään, mutta minä olin vastaamassa johonkin. Niin, siis mitä olit kysymässä, tyttö kikattaa.
- Joo, siis Madonna, aivan, hän sanoo ja kokoaa itsensä. - Tapasin hänet aikoinaan hänen keikallaan Philadelphiassa. En ollut uskoa korviani, kun hän suostui tulemaan singlelle mukaan. Hän on idolini.
- Emme ole mitään bestiksiä, mutta kuuntelen hänen neuvojaan. Hän on uskomaton nainen, Britney ylistää.
Uudella albumilla Britney on ollut mukana kirjoittamassa biisejä entistä enemmän.
- Kirjoitan milloin mistäkin. Saatan olla kävelyllä puistossa, kun saan idean päähäni. Hyvin paljon kirjoitan itsestäni.
Britneyn toive on, että yleisö antaa albumille mahdollisuuden eikä tuomitse sitä ensikuulemalta.
- Albumi on erilainen. Halusin hauskan albumin, sellaisen, joka panee kuuntelijaan liikettä. Toivon, että fanini ovat kasvaneet mukanani, hän hymyilee vienosti. - Olen äärettömän ylepä siitä, että olen tässä ja että olen jälleen loistavien ihmisten avulla saanut ilmaista itseäni musiikkini kautta.
Pukeudun kuten haluan
Britneyn kiltin tytön imago alkaa siis olla historiaa. hän ei halua enää väittää, etteikö hän olisi tehnyt sitä sen ex-poikaystävänsä kanssa. Syy siihen oli, että hän uskoi vilpittömästi, että hän menisi naimisiin Justinin kanssa. Miehestä ei Roomassa kuitenkaan kysellä: aihe on managerin näyttämällä listalla, missä lukee kissan kokoisilla kirjaimilla, että ex-poikaystävistä tai rakkauselämästä EI kysytä. Asia on siis harvinaisen selvä.
Niin, takaisin imagokysymykseen. Miten paljon Britney miettii, mitä pistää päälleen?
- Laitan päälle, mitä ikinä haluan. On minulla ihmisiä, jotka tuovat minulle vaatteita näytille, jos en itse kerkiä kauppoihin. Mutta rakastan shoppaamista. Se on parasta ajanvietettä, tyttö nauraa ja sanoo, että minun pitäisi nähdä hänen luottokorttilaskunsa.
Mieleni tekisi lähinnä kysyä, josko pääsisin tytön ja sen luottokortin kanssa ostoksille. Roolimallina olo on rankkaa. Kaikki varmasti muistavat, kun lehdistö sai tietää, että Britney polttaa tupakkaa.
- Se on paha tapani ja yritän kovasti lopettaa sitä. Kieltäydyn silti olemasta roolimalli, hän sanoo tiukasti ja jatkaa: - Ainoa, kenelle annan esimerkkiä käytökselläni on siskoni. En aio ottaa vastuuta siitä, jos jotkut vanhemmat näkevät minut huonona esimerkkinä lapsilleen. Elän elämääni parhaani mukaan. Kieltäydyn ottamasta vastuuta kaikkien fanieni kasvatuksesta, se on vanhempien tehtävä, Britney tuhahtaa.
Pahat kielet puhuvat tytöstä jatkuvasti ilkeitä asioita. Britney suhtautuu niihin tätä nykyä olan kohautuksella.
- Jos joku todella loukkaa minua, niin kyllä minä sitten sanon suoraan päin naamaa, että viitsisitkö pitää suusi kiinni. Mutta vihaan riitatilanteita enkä jaksa enää hermostua jokaisesta ilkeästä sanasta. Kyllä paha saa aina palkkansa, karmaa uskova tyttö sanoo.
Nyt otan vastuun itsestäni
Britney on vasta 21-vuotias. Hän myöntää, että oman polun kulkeminen on ollut vaikeaa, koska neuvonantajia on riittänyt.
- Olen ymmärtänyt, että jokaista neuvoa ei tarvitse noudattaa. Pitää kuunnella, mutta päätös on minun. - Minusta tuntuu, että nyt olen vihdoinkin kokonaan ihminen, joka oystyy ottamaan vastuun omista tekemisistään. Olen aina ollut järkevä, mutta kyllä iän myötä tulee kokemusta, tyttö sanoo.
Tulevaisuudessa Britney haluaa tehdä kaikkea. Hän myöntää kuitenkin, ettei hän ole kaikkitietävä.
- Maailmalla on paljon opetettavaa minulle. Olen huomannut, että elämä kulee sykleissä ja olen mielestäni jälleen uuden kierroksen alussa, Britney analysoi.
Elokuvat kiehtovat popprinsessaa siinä määrin, että hän harkitsee tekevänsä tulevaisuudessa leffan.
- Minun piti tuottaa yksi elokuva, mutta aikatauluni ei antanut periksi. En olisi itse näytellyt pätkässä ollenkaan, hän paljastaa. - Näytteleminen saa nyt odottaa, koska haluan panostaa albumiini. Mutta jos Steven Spielberg tulisi tarjoamaan minulle roolia, niin en kieltäytyisi, tyttä nauraa ja iskee silmää.
Yksi asia on varma. Britney ei enää luota siihen, että joku kannattelee hänen siipiään. Nyt on aika lentää itsekseen.
- Luotan vain itseeni ja siten olen vastuussa siitä, mitä elämässäni tapahtuu. Ja tietäisitpä miten hyvältä tuntuu, kun pystyn sanomaan näin, tyttö hymyilee tyytyväisenä.
Juuri kun juttu alkaa luistaa, niin huoneeseen saapuu levy-yhtiönainen, joka ilmoittaa, että se oli siinä. Kiitosten lomassa annan Britneylle The 69 Eyesin uuden kokoelman. Ilmoitan, että musiikki sopii tunnelmaan, jolloin tyttö haluaa olla yksin ja purkaa kiukkua.
- Ja niitä päiviä tulee paljon, Britney hymähtää ja kiittää levystä ennen kuin hänet kiidätetään huoneesta.
2011 (2 artikkelia)
2010 (1 artikkeli)
2009 (2 artikkelia)
2008 (1 artikkelia)
2007 (0 artikkelia)
2006 (2 artikkelia)
2005 (2 artikkelia)
2004 (3 artikkelia)
2003 (2 artikkelia)
2002 (1 artikkelia)
2001 (0 artikkelia)
2000 (0 artikkelia)
1999 (0 artikkelia)
Yhteensä 15 artikkelia
Tämä sivusto on osa HeyBritney.netiä. Sivustolle kootaan Britney Spears- lehtiartikkeleita suomalaisista lehdistä. Jos haluat olla avuksi, lähetä oma juttusi meille press@heybritney.net! Ohjeita täältä.