Lokakuu 2004 • Demi

Britneyn kaksi elämää

Kun Britney Spearsin ensimmäinen sinkku julkaistiin vuonna 1998, maailma oli haltioissaan kiltistä teiniprinsessasta. Nyt 22-vuotiaalta laulajalta on ilmestynyt neljä menestysalbumia, mutta yksityiselämä ei ole aina pysynyt hallussa kovin loistavasti. Mikä on totuus Britneyn kasvun vuosista?

Mauton julkisuus

Toivottavasti: Britney tajuaa jossain vaiheessa, että puolialastomana lehtien kansissa poseeraaminen, korsetissa ja verkkosukkiksissa hilluminen sekä tyrkkyasennoissa ääntelehtiminen eivät ole laulajan urakehityksen tärkeimpiä asioita.

Toivottavasti ei: Britney jatkaa valitsemallaan tiellä. Lahjakkaan laulajan ja tanssijan ura lopahtaa, koska ketään ei enää kiinnosta tähden himmentynyt loiste ja kulahtanut staili.

Sitaatti: "Uskon, että ihminen muistetaan aina siitä, mistä hän tuli julkisuuteen. Tulin kuuluisaksi musiikistani. Toivon, että minut muistetaan siitä myös tulevaisuudessa, koska samalla, kun esittelen itseäni, esittelen musiikkiani." (Rolling Stone Magazine)

Ero Justinista

Toivottavasti: Britneyn sisin ei haavoittunut lopullisesti. Hän vain harjoitteli mutkikkaita ihmissuhteita Justin Timberlaken kanssa ja osaa nyt tehdä viisaita ratkaisuja.

Toivottavasti ei: Ero järkytti nuoren naisen mieltä niin, että hänen orastavat ihmissuhdetaitonsa katosivat. Epämääräiset kundikokelaat ja avioliitto Kevinin kanssa ovat vain Justinille näyttämistä: katso, kuinka ihanan naisen menetit!

Sitaatti: "Ero on ollut tuskaisin kokemus elämässäni. Seurustelimme pitkään, ja minulla oli visio tulevaisuudesta. Ajattelin, että olemme loppuelämämme yhdessä. Nyt tajuan, että tarvitsin aikaa olla yksin." (W Magazine)

Puolen vuoden tauko

Toivottavasti: Puolen vuoden hermoloma vuodenvaihteessa 2002-2003 auttoi Justinia ja vanhempiensa eroa surevan Britneyn jaloilleen.

Toivottavasti ei: Villiksi bilettämiseksi mennyt tauko kaatoi kunnianhimoisen popparin uran. Juhliminen alkoi kiinnostaa enemmän kuin musiikki, eikä hän vieläkään ole palannut kemumaailmastaan.

Sitaatti: "On ihan normaalia, että juhlin ja tapailen poikia. Olen ihminen samoin kuin muutkin." (www.mtv.com)

Pusu Madonnan kanssa

Toivottavasti: Britney pussasi idolinsa Madonnan kanssa hetken mielijohteesta, eikä tajunnut, että siitä tulee iso juttu.

Toivottavasti ei: Suudelma oli tarkkaan suunniteltu, sillä Britney halusi alleviivata villin tytön imagoaan.

Sitaatti: "Se oli aika coolia. En ole ennen suudellut naisen kanssa ja tavallaan tykkäsin siitä - kai ymmärrätte, että kyse oli sentään Madonnasta. En tosin aio tehdä sitä uudelleen." (www.mtv.com)

Naimisiin Las Vegasissa

Toivottavasti: Pika-avioliitto nuoruuden ystävän Jason Alexanderin kanssa oli hauska vitsi, eikä kumpikaan ottanut sitä tosissaan.

Toivottavasti ei: Pariskunta oli niin sekaisin juhlimisesta, että he aivan tosissaan kuvittelivat haluavansa naimisiin aikaisin lauantaiaamuna. Totuus valkeni vasta seuraavana päivänä.

Sitaatti: "En tajunnut, että asiasta tulee niin iso juttu. Kyse ei ollut rakkaudesta, tein sen vanhan kaverini kanssa. Menimme tolaltamme Las Vegasissa." (www.imdb.com)

Hajonnut polvi

Toivottavasti: Polvi todella rikkoutui videon kuvauksissa, kuten kerrotaan. Paraneminen tosin kestää ja kestää. Mutta Britney palaa kuntoutuneena lavalle.

Toivottavasti ei: Polvivamma keksittiin, sillä Britney ei jaksanut lähteä Onyx Hotel-kiertueelle, joka oli juuri alkamassa. Kierrettävänä olisi ollut 37 paikkaa.

Sitaatti: "On epätodennäköistä, että Britney pystyy lähtemään kiertueelle, sillä polvi ei parane parissa viikossa. Ainakaan hän ei voi tanssia samalla tavalla kuin on totuttu näkemään." Lääkäri Britneyn polvivammasta (www.mtv.com)

Naimisiin, taas?

Toivottavasti: Se oikea on löytynyt ja Kevin ja Britney elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Toivottavasti ei: Kevin Federline näkee popparissa kivan rahasammon. Britney elättää itsensä ja miehensä lisäksi Kevinin ex-vaimoa ja heidän kahta lastaan.

Sitaatti: "Tämä on minun elämäni, enkä välitä mitä muut sanovat. Tiesin tavatessamme, että rakastan tätä miestä. Olen suudellut montaa sammakkoa ja nyt olen löytänyt prinssini. Olen onnellinen." (www.imdb.fi)

« takaisin etusivu seuraava »

Arkisto

2011 (2 artikkelia)
2010 (1 artikkeli)
2009 (2 artikkelia)
2008 (1 artikkelia)
2007 (0 artikkelia)
2006 (2 artikkelia)
2005 (2 artikkelia)
2004 (3 artikkelia)
2003 (2 artikkelia)
2002 (1 artikkelia)
2001 (0 artikkelia)
2000 (0 artikkelia)
1999 (0 artikkelia)

Yhteensä 15 artikkelia

» Etusivulle

Info

Tämä sivusto on osa HeyBritney.netiä. Sivustolle kootaan Britney Spears- lehtiartikkeleita suomalaisista lehdistä. Jos haluat olla avuksi, lähetä oma juttusi meille press@heybritney.net! Ohjeita täältä.