Jatkuvat huhut Britney Spearsin ja aviomies Kevin Federlinenerosta mylläävät, vaikka pariskunta pyrkiiki näyttämään urheaa naamaa julkisuudessa. Myös Britneyn mahdollisen comebackin uskotaan osoittautuvan vaikeaksi.
Britney Spears on tunnettu nopeista liikkeistään niin musiikin kuin miestensä suhteen. Ja varsinkin avioliittojensa. Vuoden 2004 aikana kahdesti naimisiin, se on jo saavutus. Tanssija Kevin Federlinen kanssa auvoisasti alkanut matka, jota todistaa pariskunnan Chaotic-tosi-tv-dvd, on nyt näyttänyt myös ilkeämmät kasvonsa tyttöselle. Kevin ramppaa baareissa minkä ehtii ja pian hän julkaisee rap-levyn. Ratsastaako Kevin vain Britneyn maineella? Jokainen tehköön johtopäätöksensä itse.
Oli miten oli, avioliitossa painitaan vaikeuksien kanssa, ainakin jos on uskominen maailman lehdistöön. Joulukuussa Britney oli kypsynyt miehensä bailaamiseen niin, että oli heittänyt tämän pihalle parin yhteisestä kodista Malibussa.
- Mistään ulosheitosta ei ollut kyse. Olin vain ystävieni kanssa hotellissa yötä, koska yhdellä heistä oli polttarit, Kevin oli selitellyt.
Myös Britney ja varsinkin Britneyn äiti Lynn väittivät julkisuudessa, että paratiisissa on kaikki hyvin, vaikka Britney on nähty liikkuvan kaupungilla ilman vihkisormustaan.
- Kevin on ainutlaatuinen. Tunnen miehen hyvin ja tiedän, että hän rakastaa tytärtäni, äiti Spears oli lirkuttanut Las Vegasissa ollessaan.
Britney hoitaa vauvaa yksin?
Britney on aina sanonut haluavansa lapsia ja niinpä ei ole epäilystäkään, etteikö pariskunnan Sean Preston -poika tee tähteä onnelliseksi. Tuoreen äidin sanotaan, kuitenkin olevan todella tarkka siitä, kuka poikaa saa hoitaa tai ylipäänsä pidellä.
- Minä olen saanut pitää tyttärenpoikaani sylissäni. Britney luottaa minuun, äiti Lynn on kertonut.
Rapakon takaa kantautuvat jutut kertovat tilanteen aviomieskullan kanssa olevan toisin. Federline ei huhujen mukaan ole koskaan edes vaihtanut vaippoja tuoreimmalle lapselleen.
- Keviniä kiinnostaa vain hänen oma uransa ja bilettäminen, Britneyn lähipiiri on väittänyt.
Kevinin vauvanhoitotaidot on tosin nähty jo aiemminkin eikä niiden pitäisi tulla Britneyllekään yllätyksenä. Federlinehän alkoi heilastella Spearsin kanssa, kun hänen ex-tyttöystävänsä Shar Jackson oli vielä raskaana - todella huomaavaisen miehen käytöstä, eikö totta? Shar Jackson ei kaipaa miestä takaisin, mutta hän on raivoissaan tälle. Nyt kun hänen lapsensa on nähty Britneyn kanssa, he joutuvat elämään kidnappausuhan alla.
- Koska heidän kasvonsa ovat olleet lehdissä, joku voi ajatella kidnappauksen olevan hyvä tapa saada rahaa. Ihmiset tunnistavat lapseni jopa käydessäni kaupassa ja se on kauheaa, Shar on kommentoinut peloissaan.
Kinkkinen comeback
Britney haluaa edelleen tehdä musiikkia, mutta paluun tekeminen saatta olla kuoppaisempaa kuin mitä tyttö osaa odottaa. Kevinin kanssa avioituminen ei ole varsinaisesti lisännyt hänen uskottavuuttaan fanien keskuudessa. Monet pelkäävät Britneyn jopa tuhoavan uransa ja maineensa vähän samoin kuin Whitney Houstonille kävi tämän mentyä naimisiin pahiksena pidetyn Bobby Brownin kanssa. Neito on itse valmis tarttumaan härkää rohkeasti sarvista ja todistamaan epäilijöiden olevan väärässä!
- Heti kuultuaan Madonnan tuoreimman Confessions On The Dancefloor hän otti yhteyttä manageriinsa. Uutta materiaalia kuullaan jo tämän vuoden puolella, pikkulinnut lirkuttavat.
Kokeiltuaan hieman R&B-voittoisempaa musiikkia Britney haluaa nyt palata juurilleen, eli takaisin popin pariin. Raporttien mukaan hän on jo ottanut yhteyttä esimerkiksi ruotsalaiseen tuottajakaksikko Bloodshy ja Avantiin, jotka ovat myös hänen Toxic-hittinsä takana. Muita projektissa mukana olevia ovat tiettävästi hittimaakari Cathy Dennis, joka on säveltänyt todella ison kasan menestysbiisejä (esimerkiksi Kylien klassikon Can't Get You Out Of My Head), sekä kovassa huudossa oleva tuotantotiimi Xenomania.
- Britney suunnittelee uuden soundinsa olevan Kylien ja Madonnan välimaastossa, mutta toisaalta hän haluaa kokeilla rajojaan ja tehdä myös särmikkäämpiä dance-biisejä, olla ajan hermolla, brittilähteet paljastavat.
Kaikki tämä kuulostaa erittäin lupaavalta, ja kunnianhimoinen Britney tuskin tulee luovuttamaan paikkaansa popin huipulla ihan helpolla, sanoivat epäilijät mitä tahansa. Sopii vain toivoa, ettei tulevalla albumilla kuulla Britneyn ja Kevinin välistä duettoa - se kyllä voisi valitettavasti vaarantaa supertähden uran.
K-What?
Ettei elämä nimittäin kävisi tylsäksi Kevinille vaimon varjossa, niin varokaa kaikki, täältä tulee K-Fed! Mies ei totisesti ole pätkääkään lahjakas (käykää itse kuuntelemassa hänen tuotoksiaan osoitteessa www.kevinfederline.com), mutta koska hän on saanut huomion itseensä Britneyn kautta eikä rahapulakaan taida vaivata, miksipä sitä ei kokeilisi siipiään musiikin saralla.
- Hiphop on veressäni! Olen kasvanut sen musiikin parissa ja sitä haluan tehdä, Kevin kertoo MTV Raw -haastattelussa.
Veressä tai ei, ainakaan yksikään suurempi levy-yhtiö ei ole ottanut Federlinea vakavasti: kaikkien yhtiöiden ovet ovat pysyneet tiukasti kiinni. Kevin ei kuitenkaan lannistu, vaan aikoo "koskettaa ihmisten sydämiä", kuten hän itse muotoilee.
- Uskon, että jos teen tämän aidosti, niin ihmiset tulevat huomaamaan sen. Olen pitänyt suuni kiinni kaksi vuotta, jotta voin suodattaa sieluni tälle levylle, Kevin ilmoittaa.
2011 (2 artikkelia)
2010 (1 artikkeli)
2009 (2 artikkelia)
2008 (1 artikkelia)
2007 (0 artikkelia)
2006 (2 artikkelia)
2005 (2 artikkelia)
2004 (3 artikkelia)
2003 (2 artikkelia)
2002 (1 artikkelia)
2001 (0 artikkelia)
2000 (0 artikkelia)
1999 (0 artikkelia)
Yhteensä 15 artikkelia
Tämä sivusto on osa HeyBritney.netiä. Sivustolle kootaan Britney Spears- lehtiartikkeleita suomalaisista lehdistä. Jos haluat olla avuksi, lähetä oma juttusi meille press@heybritney.net! Ohjeita täältä.